Grand Déjourner ja linnaseikkailuja

Tänään meillä oli halloweenin kunniaksi Grand Déjouner, eli suuri lounas. Ilmassa oli myös pientä sanaleikin tuntua, sillä aamiainen on ranskaksi kirjaimellisesti pieni lounas, petit déjouner.

Kun saavuin lounaalle, oli kanttiinin ovi koristeltu hämähäkinseitillä ja kurpitsan kuvilla. Oven takana odotti maskipäinen mies, joka sisääntultuani päästi ilmoille aika uskottavan ”BUAH-HAH-HAH” -naurun. Vaikka en säikkynytkään tuota, oli järkytykseni suuri, kun mies vähän myöhemmin otti maskin päästään, ja alta paljastui hotellinjohtaja :D

Koko kanttiini oli vedetty halloweeniksi. Mustat pöytäliinat, hämähäkinverkkoa lampuissa, pöydillä, seinillä, tuoleilla. Lisäksi sinne oli tuotu kaksi isoa telkkaria, joista pyöritettiin kauhuleffojen trailereita, ja niiden vieressä oli karkki- ja limsatarjoilu. Oli hieno piristys päivään ^^


Joo, se näytti vähän pelottavammalta sillon ko pöydillä oli mustat liinat ja ympärillä kaapuihin pukeutuneita ranskalaisia.

Suuntasin lounaan jälkeen HR-puolelle puhumaan sopparistani. Harjoittelunihan on virallisesti 380 ja laskennallinen aika sen suorittamiseen on 3kk, joka alittuu kyllä Suomessakin. Mutta nämä täällä tekevät vielä enemmän töitä, joten saan 380 tuntiani täyteen jo parin viikon päästä. Sopimukseni on kuitenkin kirjattu 11.12. asti. Niinpä kävin kysäisemässä, että mitenkä tehhään, oisko mittään mahiksia päästä aikasemmin Suomeen, nii sain aika tylyn vastauksen, että tässä sopimuksessa lukee 6.9.-11.12., eikä millään saatekirjeillä, joissa kerrotaan tuntimäärä, ole mitään merkitystä. Sanoi kyllä, että voi lyhentää sopparia, mutta vain ja ainoastaan jos vastaanottopäällikölle sopii. Sanoin, että no problem, no big deal ja lähdin murjottamaan omaan huoneeseeni.

Lähetin koulun kv-vastaavalle mailia tässä viikko sitten, että voinko lähteä täältä aikaisemmin, vai tuleeko siitä ongelmia Kelan tai EU:n kanssa, jos harkka-aika lyhenee. Tämä ei oikeastaan vastannut kysymykseeni, vaan kehoitti olemaan TAHDIKAS!!! (Caps lock ja huutomerkit siis kuuluivat häneltä saamaani kirjeeseen. Taidan kohta kirjoittaa takaisin yhtä TAHDIKKAAN!!! mailin ja kysyä että MIKSI VITUSSA KOULUN SOPIMUSPOHJASSA EI OLE EDES MITÄÄN PAIKKAA TUNTIMÄÄRILLE. Se on taas 3 viikkoa ”ylimääräistä” työtä, enkä saa edes asumislisää ens kuulle Suomesta.

Murjotettuani aikani ajattelin lähteä lyhyelle lenkille tuulettamaan ajatuksia. Ajattelin, että vartti tai parikymmentä minuuttia, en varmaan jaksaisi edes linnalle. Energiaa oli näemmä hieman enemmän, kuin olin luullut, sillä puolitoista tuntia myöhemmin löysin itseni linnan parkkipaikalta, eli juuri tiluksien vastakkaiselta puolelta.

Tulipa silti seikkailtua lähempänä linnaa tällä kertaa. Tässä kuvasaalista.


Haltialehto ennen linnaa


Löysin pienet portaat.


Linna ja nykytaidetta


Linnan pihassa oli itse asiassa metallista ja vedestä tehty nykytaiteen näyttely. Palloihin tuli vettä seinästä, ja kun vettä oli tarpeeksi, pallo kallistui niin, että vesi lorisi aukosta ulos. Se oli niinkuin katselisi riviä hopeaisia pallopäitä oksentamassa vettä ^^


Itse linna vähän lähempää. Huomaa myös koira.


Myös täällä on kohta syksy.

Jotain belgialaisista

Tänään taas nautin vapaapäivästä. Sen kunniaksi ajattelin raapustaa jotain.

Oon avautunu jo yläasteella siitä, miten ranskalaiset laskee. Niillähän ei ole omia sanoja numeroille 70, 80 tai 90, vaan 70=60 10, 80=4 20 ja 90=4 20 10. Ja paras on vielä se 99, eli 4 20 10 9. Mutta koska Belgia yrittää ottaa vähän pesäeroa ranskaan, on täällä käytössä kirjaimellisesti sanat 70 ja 90. Ja ne hämmentyvät aina, kun taksiakin tilatessa mie käytän nuita ranskalaisia versioita :I

Mitähän muuta? Nii, vessamaksu julkisissa wc:ssä (myös ravintolat) yleensä 30-35 senttiä. Ja on rasittavaa, ko nämä käyttävät yhen ja kahen sentin kolikoita, nii joskus saattaa vaihtoraha tulla aika pieninä palasina takasi. Mutta sehän on ihan kätevä tapa työllistää yksi ihminen lisää, ko koko päivän siinä aulassa istuu joku, joka siivuaa ne vessat. Ja ne on kyllä monesti paremmassa kunnossa ko Suomen yleiset vessat.

Käyttäytyminen julkisilla paikoilla. Esimerkiksi rakastavaiset ei pidättele yhtään hellyydenosoituksiaan kaupungilla. Lisäksi ihmisten käyttäytyminen tuntemattomia kohtaan on aika ystävällistä, nostetaan toiselta tippuneita tavaroita ja pyydetään anteeksi, kun törmätään vahingossa. Mutta silti ovat, kuten kuvitella saattaa, huomattavasti vähemmän tietoisia siitä henkilökohtaisesta tilastaan, josta suomalaiset ovat niin tarkkoja. Tosin tänäänkin pääsin todistamaan pré-metrossa sitä, kun juna tuli asemalle, ja kolmasosa odottajista mahtui kyytiin, koska juna oli jo niin täynnä ennestään. Ihmiset tunkeutuivat vaunuun väkisin ja niinhän siinä kävi, ettei yksi ovi enää mennytkään kiinni. Muutaman minuutin jälkeen itse luovutin ja jatkoin metrolla seuraavalle asemalle, kun pré-metro jäi asemalle seisomaan ovi auki ja seuraava juna odotti tämän takana, ilman että sieltä pääsi porukka ulos.

Julkinen liikenne. Toimii keskustan alueella hyvin, kiitos metron. En ehkä voi koskaan lakata pitämästä metroista. Lisäksi täällä sukkuloi yllämainittuja pré-metroja, jotka ajavat metrolinjoihin nähden poikittain asemanvälejä, ja käytännössä ovat kapeita ratikoita, jotka kulkevat maan alla. Ts. ihan liian ahtaita.

Kollegat ja käyttäytyminen työpaikalla. Täällä ihmiset tuntuvat välittömimmiltä. Sanovat yleensä aika suoraan, jos on palautetta. Myös _jokaista_ pitää morjestaa, kun tulee käytävällä vastaan. Eihän täällä olekaan kuin vajaa sata ihmistä töissä päivittäin. Ja kaikki respan työntekijät ja molemmat kanttiinityöntekijät ja pari kerroshoitajaa ja muutama tarjoilija pitää tervehtiä poskisuukoilla. Minusta on parasta olla joskus yheksän aikaan aamupalaa hakemassa, ko tälläkin viikolla matkalla ravintolasta kanttiiniin sanoin paritkymmenet Bonjourit, keskustelin ranskaksi, ruotsiksi ja englanniksi ja sain kahdet poskisuukot.

Jeps. Nyt lähen haaveilemaan unista. Öitä.

Työputki

En ole kirjoittanut, koska suoraan sanottuna on päässyt vähän masentamaan viime aikoina. Eilen vietin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon oikeasti aikaa hotellin ulkopuolella ja sain tuulettaa päätä. Alkaa nimittäin jo hieman syömään naista tämä kahden viikon putki työpaikalla. Tänään tosin sanoin, että nautin suunnattomasti siitä, kun työt eivät seuraa kotiin, niin onko tämä muka yhtään sen parempi, kun koti on töissä?

En ole ihan varma, mihin asti kirjoittelin viimeksi, mutta perjantaina 8.10 saapuivat äiti ja isä Brysseliin. Menin niitä vastaan lentokentälle ja huristeltiin junalla ja metrolla hotellille. En halunnut sijoittaa niitä tänne, koska täältä Brysseliin on joko puolen tunnin kävelymatka asemalle tai 40 euroa taksimaksua suuntaansa. Iskä ja äiskä toi mukanaan suomalaista suklaata ja niin paljon salmiakkia, että viimeset varmaan kulutan vasta lentokoneessa kotimatkalla. Lisäksi olin erittäin ilahtunut suomalaisesta lukemisesta. Olin viisaasti ennen lähtöä kierrellyt kirjahyllyjä, löytäen vain yhden suomalaisen teoksen, jonka kelpuutin mukaan. Nyt on Remestä vielä 350 sivua jäljellä <3

Olivat myös kakkiaiset töissä muutelleet kysymättä työvuoroja, taas. Minulla piti olla kolme aamuvuoroa kun porukat tulee ja kaksi päivää vapaata, mutta myöhäistivät seuraavan päivän vuoroa kolmella tunnilla niin, ettei ollut mitään järkeä lähteä enää seikkailemaan lauantaina keskustaan, joten saivat vanhemmat rauhassa kierrellä kaupunkia.

Sunnuntaina liityin seuraan erittäin väsyneenä ja kiukkuisena todella ärsyttävän aamuvuoron jälkeen. Kävimme syömässä Grand Placen takaisilla ravintolakujilla ja illalla pötkähdin tyytyväisenä nukkumaan huteralle varavuoteelleni.

Seuraavana päivänä näytin molemmat lempiostarini ja siinä oikeastaan vierähti koko päivä. Tiistaina äiti puolestaan halusi shoppailemaan ulkoilmakirppikselle, jolla oli semmoista rompepäivien tuntua, ihmisten myydessä mitä ihmeellisimpiä tavaroita huoviltaan. Mm. kristalliruunun palasia, posliineja ja huonekaluja.

Lounaan jälkeen ajattelin, että nyt jos koskaan, ja lähdimme kohti Atomiumia. Siis sitä maamerkkiä, joka pissaavan pojan ja Grand Placen jälkeen kummittelee kaikissa Brysselin muistomerkeissä. Suunnaton, atomirakennetta hyväkseen käyttävä rakennelma, jonka eri pallojen välillä meni liukuportaita ja hissejä. Ylimmässä pallurassa tietenkin katselutasanne. Hieno rakennelma oli, vaikka nettisivuilla luvatut näyttelyt jättivätkin aika kylmiksi.

Keskiviikkona saatin vanhemmat taas lentokentälle, ja sain Starbucksista suodatinkahvia – ekaa kertaa Helsinki-Vantaan jälkeen! Ja siellä lähtöterminaalissa iski aika iso katkeruus, kun ei itse vielä päässyt takaisin maailmaan, joka oli täynnä tuttuja ihmisiä ja turvallista kieltä.

Olin porvari ja huristin taksilla takaisin hotellille matkalaukkuineni nukkumaan. Kun olin menossa lounaalle, törmäsin ulkona Adrianaan, staffikanttiinin keittäjään. Kerroin tälle, että vanhemmat lähtivät takaisin Suomeen, ja tämä ymmärsi heti. Tänään itket vähän, mutta huomenna on kaikki paremmin. ”C'est comme ça”. Adriana ei puhu sanaakaan englantia. Se piristi meikää ehkä eniten.

Sitten teinkin päivävuoroja ja iltavuoroa ja aamuvuoroa. Seuraava vapaapäiväni oli maanantai, jona junat eivät kulkeneet. Ei siis mitään asiaa Brysseliin. Tein sitten aamu/iltavuoron, eli 7.00-10.00 ja 18.00-23.30 ja tunnin ylitöitä seuraavana päivänä. Tätä seurasi neljän iltavuoron putki, ja eilen oli vapaa päivä.

Koska halusin pois täältä, kävin katsomassa leffan. Eat, pray love. Sopii juuri tähän hetkeen ja onnistui piristämään. Lisäksi halusin nautiskella lasillisen punaviiniä, joten siirryin syömään viereiseen Cheese cake cafeeseen, johon piakkoin myös luokkakaverini Kuopiosta saapui. Oli mukava jutella jonkun kanssa Suomen ja koulun kuulumisia. Jonkun, joka ymmärtää ja joka osoitti empatiaa. Lisäksi tykkäsin todella paljon siitä lasillisesta punaviiniä.

Tuntui hyvältä päästä tuulettamaan itseään ja ajatuksiaan hotellin ulkopuolelle. Töihinmeno ei tunnu enää niin suurelta asialta, kuin pari päivää sitten.

Seikkailu linnalle

Mitä! Onko seikkailuni keskiajan kiehtovaan maailmaan jäänyt raportoimatta? Korjataan vääryys saman tien.

Viikko sitten rupesi pelottamaan, että hyvät ilmat menevät ohi (turha toivo, tänään sai kulkea t-paidalla), syksy tulee ja kaunis vihreys katoaa. Päätin siis tehdä heti ekana vapaapäivänä retken linnaan, eli Château de la Hulpeen.

Tyypilliseen tapaani en muistanut tutkia linnan karttoja, joten löydettyäni tieni linnan maille...


...edessäni oli tienristeys, jossa oli kolme tietä joista valita. Päätin noudattaa vanhaa viisautta ja valita aina vasemman. Seurasin mukavaista polkua pitkin joenvartta ja piakkoin mutkan takaa häämötti jotain patsastmaista.



Kyllä, ne olivat itse asiassa portaat, jotka laskeutuivat alas jokeen.


Ylöspäin menevät portaat houkuttelivat jostain syystä enemmän ja harjoitutin pohkeitani vähän portailla. Ja kun pääsin niiden yläpäähän:



Lisää portaita! Ylimpien portaiden yläpäässä oli itse asiassa pieni, japanilaishenkinen katos, ja paikka muistutti muutenkin jotain aasialaista alttaria ilman värejä ja koristeita. Ylhäältä oli myös komeat näkymät joelle ja silmiini osui myös itse linna.

Tuossa kuva siitäkin, otettu vähän lähempää kyllä ;)


Sitten kävelin kotiin, ja kuulin, että vastaanottopäällikkö ja assistant-vastaanottopäällikkö oli molemmat erotettu iltapäivällä, ja että olivat jo pakanneet ja lähteneet. Sen pituinen se.

Sattumuksia ja löytöjä

Eipä sitä aina jaksa kirjotella. Oon ollu töissä ja lopun aikaa rentoillu tietokoneen kanssa, paitsi vapaapäivinä. Esimerkiksi tässä yhtenä iltana, kun lähdettiin sen hollantilaisen harjottelijan kanssa taas käymään Brysselissä. Käytiin taas syömässä (btw, täällä noin joka toinen ravintola on italialainen rafla) ja sitte etittiin baari, että voitas juua sitä kuuluisaa belgialaista olutta. Seikkailin Grand Place ympäristössä ja lopulta löydettiin hyvänkuulonen irkkupubi; Celtica. Baarin alakerta oli tupaten täynnä, joten nousimme toiseen kerrokseen, ja yllätys oli suuri, kun huomasimme saapuneemme yökerhoon. Mukava yhdistelmä.

Sitten on ollut pari huonoa iltavuoroa. Huonoa siinä mielessä, että on ollut ihan hirveä kiire ja asiakkailla todella vaikeita kysymyksiä. Eniten ketuttaa, kun ei voi hellittää hetkeksikään, syödäkkin pitää pikavauhtia, kun tietää, että toinen on tiskillä yksin.

Juhlistin sitten eilistä vapaapäivääni ensin zumbaamalla ja sitten Heiaheian innostamana lähtemään hieman kävelemään. Siellä siis voi pistää muistiin, miten paljon on liikkunut ja jakaa sen vaikka Facebookissa muille. Vaikka sivusto mainostaa, että siellä on jotain 250 aktiviteettia valittavana, en löytänyt sieltä "Lost in woods" -kohtaa :/

Tänään kävin tuhlailemassa Brysselissä ostarilla ja viihdyin taas ihan huomaamatta noin koko päivän siellä. Vähänkö ootan sitä, että pääsen takas Suomeen ja on lunta ja kylmää ja hyvä tekosyy käyttää pipoa ja lapasia. Sovittelin niitä nimittäin tänään. Entä miten onnellinen joku voi olla uudesta hajuvedestä? Minä tiedän.