Ompa taas jääny päivittelemättä

Unohtuu aina heittää näitä nettiin. Tässä kuitenkin toissapäiväinen merkintä:

Joo, vesivahinko. Nukuin to-pe yön huonosti, koska uusi huone ja uudet valot ikkunan takana häiritsivät. Muutin perjantaina loput tavarani tähän huoneeseen, ja sinne ne jäivät vielä suureksi osaksi kasseihin, kun lähdin iltaa viettämään työkavereiden kanssa läheiseen kylään, jossa itse asiassa yksi meidän tytöistä työskentelee viikonloppuisin.

Paikka oli semmoinen normaalia lähiökapakkaa kaksi kertaa isompi karaokeravintola, jossa välillä soi diskomusiikkia. Semmoinen jokaiselle jotakin. Kulttuurieroina mainittakoon, että ihmiset poltti edelleen sisällä, noin kaikki karaokebiisit oli todella masentavia nyyhkybiisejä, vodka + mikseri maksoi 9e ja se tarjoiltiin niin, että ensin kauhottiin käsillä lasiin jäitä, kaadettiin rannemitalla vodkaa ja avattiin viereen pullo mikseriä. Ja koska lasi, suhteessa pulloon, oli pieni, tuli ensimmäisistä hörpyistä tujakoita. Ai niin, ja täällä baareilla on ilmeisesti vapaat aukioloajat, eli siellä on porukkaa jonnekin kuuteen – seittemään asti istumassa. Lisäksi baareihin tuli todella paljon porukkaa autolla – tässä kompleksissa oli kolme baaria vierekkäin, ja ulos oli järjestetty maksullinen pysäköinti, ja parkkiksella oli joku ohjaamassa vapaille paikoille ja yksi seisomassa belgianpaimenkoiran kanssa portilla.

Olin ajatellut, että tyttö, jonka kyydissä tulin, ei viihtyisi varmaan kauaakaan, koska on yleensä hiljaisemman puoleinen. Olin väärässä, ja puoli neljän aikaan pyysin kyytiä toiselta työkaverilta, koska alkuperäisellä kuskillani oli vielä siinä vaiheessa lasi täynnä. Olin siis kotona myöhään, ja seuraavana päivänä väsytti.

Sitten vierähti taas muutama päivä töissä. Meillä oli eräs iso konferenssi, joka alkoi jo aamulla, kun huoneet eivät olleet vielä valmiina, joten 210 asiakasta jätti meille laukkunsa ja meidän tehtävänä oli kuljettaa ne huoneisiin. Jäimme erään toisen tytön kanssa respaan sillä aikaa kun pojat ja apulaiset (mm. hotellinjohtaja) kärräilivät matkatavaroita huoneisiin. Ajattelimme päässeemme helpolla, kunnes kävi käsky, että koska huonelistaan on tullut niin monta muutosta, ja on monta ihmistä, joiden matkalaukkua ei ole vielä saatu, meidän pitää käydä läpi jokainen tämän ryhmän huone, ja katsoa, että siellä on ranskan tai hollanninkieliset vihkoset, jotka järjestävät halusivat myös jakaa. 2 tuntia ja 210 huonetta myöhemmin olimme aika väsyneitä.

Toissailtana tiskilleni tuli mies, ja sanoi ”I hope a have a reservation under the name Rantakokko”. Muistin tottakai nimen ja vastasin, että ”On kyllä, tervetuloa”. Mies oli ihan suu auki ja meinasi mennä sanatkin sekaisin. Hoidin check-in:n ja kertoilin kaikki tavanomaiset jutut, ja toivottelin hyvät illanjatkot, kun seuraava mies jonosta tulee tiskilleni ja sanoo ”Iltaa”. Oli meikän vuoro järkyttyä.

Myös viime viikolla vastaanottama suomalainen hymyilytti reaktiollaan, sillä tämä rupesi heti kiroamaan. ”No mitäs perkelettä. Katoppa vaan, saatana, suomalainen täällä töissä. Helevetti sentään, kylläpä sattu” - ihan sillain hymyillen ja ihmetellen, ei mitenkään loukkaavasti :D

Eilen istuin tyytyväisenä lounaalla suunnittelemassa, minne veisin hollantilaisen harjoittelijan tänä iltana, kun lähtisimme taas käymään Brysselissä, kun pomo tuli kysymään, että voisinko tulla tunnin päästä töihin. Lupauduin sitten, koska yksi työkaveri on sairas. Itse asiassa sama työkaveri edellisenä iltana itki ja kertoi vihaavansa työtään, koska se oli niin stressaavaa, joten minusta tuntuu, että lähinnä hermolomalle se lähti. Eikä ole ensimmäinen täältä. Edellinen ei koskaan palannut lomaltaan.

Ilta muuttui kuitenkin melkein helvetiksi, kun koko ajan tiskillä oli väkeä. Ei päästy tekemään mitään ”toimistohommia” ennenkuin yövuorolainen saapui. Ja ymmärrän kyllä, että yövuoro yleensä joutuu selvittämään kaikki sotkut, mitä päivävuorolta jää, mutta kismitti meikää kyllä suunnattomasti, kun kysyin, että voitaisko jättää joku tehtävä sille, kun kello alakaa olla puoli yksi ja myö kohta kaks tuntia ylitöissä, mutta ei sopinut. Onneksi saatiin hommat pakettiin lopulta ja kahen aikaan pääsin nukkumaan.

Tänään sitten heräsin täydellisessä koomassa ja vietin päivän Brysselissä. Helminä mainittakoon muunmuassa todella hyvä kirsikkaolut sekä kylpypommit Lushin myymälästä. Huomenna pitää varmaan lähteä tuhlaamaan lisää :) Kohta alakaa käydä päivä vähiin.

Ps. Kävin juomassa maailman parasta olutta eilen!

Mansikkaolutta! Ja toinen voittaja oli saman sarjan omenaolut. Parhautta suoraan hanasta. Painii ihan eri sarjassa ko suomalaiset siiderit.

Syysmyrsky

No olihan tämäkin tietty tapa lopettaa päivä.

Täällä on satanut ja tuullut koko päivän, mutta silti yllätyin pahasti, kun illalla palasin huoneeseeni ja ihmettelin, miksi verhot on märät. Silloin tajusin, että myös huoneessani sataa.

Pieni tarkastuskierros turvallisuus-ihmisten kanssa paljasti, että kyseessä ei ole mikään yläkerran vesivahinko, vaan tuuli puskee vettä sisään jostain rakosesta ja se tulee alas minun ikkunani sisäpuolella.

Olin onneksi poissa vain kolme tuntia, eikä sinä aikana ehtinyt tulla muuta kuin pisaroita tavaroille, jotka olivat ikkunan edessä. Vaihdoin täksi yöksi huonetta, mutta ilmeisesti menen takaisin tuonne, kunhan kuivaa. Vähän kyllä arveluttaa tämä touhu.

Londres

Katso kuvia täältä.

Olipa mukava reissu. Oli myös mukavaa, kun ymmärsi about kaiken, mitä luki ja kuuli. Ja unohtui työasiat ihan kokonaan.

Kuten edellisestä käy ilmi, Oopperan kummitus sai minut rakastumaan. Pelkäsin, että olisin alipukeutunut ja katsoisivat minua hamosessani pahasti kulmiensa alta, mutta pelko oli turha; edelläni katsomoon kiipesi pariskunta sandaaleissa ja lenkkareissa, verkkarit jalassa. Ja oli kyllä ihan huippu ilta.

Eilen sitten seikkailin pidemmän kaavan mukaan keskustassa. Heti aluksi suuntasin Madame Tussaud'sille, koska se oli prioriteettilistallani ensimmäisenä. Nuket olivat hienoja ja näkemistä riitti kolmeksi tunniksi ilman, että ajan kulkua edes huomasi. Nukkien lisäksi tarjolla oli Chamber of horrors, eli kierros, jossa kulkijaa säikyttelivät tärisevät lattiat, kolisevat katot, paineilmasuihkaukset ja elävät näyttelijät. Sääntönä oli, että näyttelijöihin ei saanut koskea, eivätkä he koske sinua. Hyppivät esiin kulmien takaa melkein naamalle, mutta nämä saattoi kuulla ja nähdä edelläkulkevien reaktoista. Eniten yllätti, kun yksi tuli ja puhalsi korvaan ihan vierestä. Mutta olin iloinen päästessäni sieltä pois.

Seuraava hupi oli Spirit of London, ajelu, jolla käytiin nopsasti läpi Englannin historia istuen pienellä vuoristoradalla. Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä Marvel Superheroes 4D. Kyseessä oli lyhyt elokuvassa, jota tähdittivät mm. Spiderman, Hulk, Wolverine ja Iron man. 3D lasien kanssa kokemus oli realistisempi, kuin ne leffat, joita kävin Suomessa kattomassa. Tässä oikein mässäiltiin asioilla, jotka tulivat kirjaimellisesti päin näköä ja vaistomaisesti yritin karata tuolista pois niiden edestä. Lisäksi penkit tärisivät Hulkin jokaisella askeleella, pään molemmin puolin tuli paineilmasuihku joka kerta, kun Spiderman heitti verkkoja, edessäolevasta tuolista lensi vettä katsojan päälle kun Hulk aivasti ja penkin selkänojassa pullistui kaksi ilmatyynyä, kun Wolverine iski kyntensä kohti kameraa.

Todella hieno seikkailu. Ja nälkä alkoi vaivata, niin suuntasin kohti asemaa, jolta olin eilen bongannut mahtavimman ravintolan ikinä: Yo!Sushi. Sushibaari, jossa liukuhihnalta saat itse valita, mitä haluat syödä. Eri väriset lautaset olivat eriarvoisia, ja lopussa laskettiin, paljollakos sitä tulikaan syötyä. Hyvänä tarjouksena mainittakoon mm. 2 punnalla saatava misokeitto, johon sai loputtomasti täydennystä.

Seuraavaksi kohteeksi päätin ottaa London Film Museumin, mutta kun olin vaihtamassa metroa, sainkin idean käydä katsastamassa Buckinghamin palatsi samalla kertaa. Osuin paikalle, juuri kun joku ajeli hevoskärryillä sisälle. Valitettavasti vartioiden vaihto oli jo mennyt :( Otin sitten suunnan kohti jokea ja löysin sattumalta Big Benin siitä matkalta.

Film museum oli aika laimea kokemus Madame Tussaud'sin jälkeen, mutta ihan vierailun arvoinen. Päätin siellä myös kiristää vähän aikatauluani ja käydä vierailemassa myös viereisessä Sealifessa. Niillä oli pari ihan käsittämättömän isoa akvaarioita, haineen kaikkineen.

Sielläkin aikaa vierähti sen verran, että kello alkoi olla jo yli viiden, ja suunnilleen kaikki muut ”turistinähtävyydet” olivat jo kiinni. Suuntasin siis Covent gardeniin etsimään niitä maailman parhaaksi kehutuimpia keksejä ja löysinkin oikein viehättävän kauppa-aukion.

Nälkä alkoi jo vaivata, joten pyörin ympäriinsä Covent Gardenia ja lähialuetta. Löysin suuren kadun, jolla kulki paljon ihmisiä, mutta jonka ravintolat näyttivät olevan tupaten täynnä, kun pizza huttiinkin jonotti pöytää jo kolme porukkaa. Pizzaa alkoi itelläkin tekemään mieli, ja melkein vahingossa löysin eräältä sivukadulta ravintolan nimeltä ”Fire and stone”, joka mainosti olevansa ylpeästi erilainen ravintola.

Ja sitä se olikin. Tilasin New York -nimisen pitsan, ja sain eteeni lautasen, jolla oli pohja, tomaattikastike, mozzarellaa, makeaksi hillottua sipulia, pyttipannua ja turaus hapankermaa. Yllättävää kyllä, pizza oli parempaa kuin miltä ehkä kuulostaa. Maha täynnä suuntasin hotellille.

Ja tässä vaiheessa täytenee todeta, että vaikka Lontoon metroa aina mainostetaankin kaikkialla, niin on tuo Brysselin metro siistimpi. Siis asemat ei oo niin siistejä, eikä verkko niin laaja, mutta meno on tasaista ja nopeaa. Lontoossa junat keikkui ja hypähteli niin paljon, että meikällä oli matkapahoinvointia vielä puoli tuntia matkan jälkeenkin.

Sitte vielä semmonen huomio, että nämä ei jostain syystä lämmitä asemiaan. Oli todella kylmä sekä Lontoossa että Brysselissä odotella junia. Eurostarin lähtöaulat oli ihan mukavia, ko se on kuitenki vähän semmonen tyylikkäämpi firma, mutta muuten tuola yleisissä tiloissa oli lämpimintä Yo!Sushin lämpölamppujen alla. Mainosvalttihan se sekin.

Matka takaisin Brysseliin sujui hyvin, mutta kyllä vähän masensi palata ranskalandiaan. Kylmään ja sateiseen.Kuka lähtee meikän kanssa seuraavaksi johonki lämpimään maahan?

London

Bruxelles-Midi

Tässä sitä taas mennään. Koska työvuorolistassa on peräti neljä peräkkäistä vapaapäivää, olisi mielestäni silkkaa typeryyttä tuhlata ne Dolcella. Sitäpaitsi en jaksa seikkailla neljänä peräkkäisenä päivänä Brysselissä, joten päätin tempaista. Tällä hetkellä istun Eurostarin lähtöaulassa Bruxelles-Midi asemalla odottamassa junaa, joka vie minut kahdessa tunnissa Lontooseen.

Juna kulkee Ranskan kautta ja alittaa kanaalin. Senpä takia äsken piti mennä check-innistä läpi, turvatarkastukset ja kaikki, niinko lentokentilläkin. Nyt istun kahvilassa, ja juon Ubuntu-colaa. Otampa kuvan.


Kävin äsken myös toisessa kahvilassa juomassa lattea, ja yllätykseni sain laventelisuklaata kaupantekijäiseksi. Siis kaupantekijäissuklaissa ei ole mitään omituista täällä, mutta laventelisuklaa maistui ihan saippualle :I

Kiva päästä pois. Oli töissä ihan mukavan raskas viikko, eikä sitä yhtään helpottanut se, että meidän rakennukseen tuli uusia harjottelijoita. Kaikki jotain 16-v, yks tyttö ja loput poikia, ja ne valvo joka yö jonneki yhteen asti jutellen ja nauraen ja kolistellen ja tömistellen. Mie asun pohjakerroksessa, nii kuulin kyllä aikalailla kaiken. Onneksi net nyt lähti taas, ainakin suurin osa, kuukaudeksi pois. Eivätkä ees puhuneet englantia, nii niiden kanssa oli aika vaikia kommunikoida.

Lisäys yöltä:
Tuleeko teille koskaan semmosia hetkiä, että pelottaa, ettette koskaan voi elää niitä uudelleen? Meikälle tuli yks semmonen, ko kävin kattomassa Oopperan kummitus -musikaalin <3 Se alkaa huutokaupalla, jonka viimeinen esine on suurensuuri kristallikruunu, jonka päältä vedetään verhot, ja joka nousee lavalta kohti katsomoa aavemaisesti heiluen ja välkkyen, samalla kun tunnusmusiikki soi ensimmäisen kerran. Vaikka olin korkealla katsomossa, tuntui, että se väh. 5x5 metrinen kristallikruunu tulee syliin.

Aasiakas.be

Belgiassa on alkanut virallinen syysloma, ja hotelli on täynnä lapsiperheitä. Lapset on ihan kivoja, silloin kun ne on niin kaukana, ettei niitä kuule. Eilen illalla meille respaan juoksi tarjoilija kysymään, että onko meillä koneella yhtään huonetta, jossa on kaksi aikuista ja kolme lasta. Valitettavasti kone ei pystynyt löytämään sellaista huonetta, ja tarjoilijan hartijat lysähtivät. Perhe oli käynyt syömässä ravintolassa, mukulat olivat tehneet täyden sotkun pöytään, ja koko porukka hävinnyt allekirjoittamatta kuittia, joten ravintola ei edes tiedä, ketä laskuttaa.

Lisäksi huomaa taas, että ranskalaiset lomailijat ovat saapuneet, kun hirviä draama tapahtuu monta kertaa päivässä. Eilisiä draaman aiheita olivat muun muassa seuraavat; perhe oli varannut kaksi huonetta, joista toiseen vietiin lisävuode. Perhe saapui neljältä ja isä vaati paikalle johtajaa, koska huone ei ollut vielä valmis. Illalla eräästä toisesta huoneesta huoneesta soitettiin hirvittävän kiukkuisena, että huonepalvelu oli unohtanut toimittaa toisen tilatun lautasen. Yritin tottakai yhdistää herraa ravintolaan, mutta hän vaati saada duty managerin puhelimeen. Tänään minulle soitti tuohtunut nainen, että heidän huonettaan ei ole siivottu, joten voisivatko he edes saada puhtaita pyyhkeitä ja lisää vessapaperia, s'il vous plaît. Soitin kerroshoitoon, niin sieltä työkaveri sanoi heti, että se on se huone, jossa on roikkunut ”ei saa häiritä” -kyltti koko päivän.

Mitähän muuta avautumista... hmm.. Työkaveri nauraa monesti sitä, kun hyö vastaa ranskan suuntanumerosta tuleviin puheluihin ”Hotel Dolce La Hulpe, [nimi],bonjour, comment je puis vous aider?”, nii joku kysyy aina tasaisin väliajoin että puhuuko vastaaja ranskaa. Ite hajoan aika monesti siihen, että kun ojennan sisäänkirjautuvalle asiakkaalle lomaketta, jossa on yleensä vain asiakkaan nimi ja sitten viivoja, joihin voi täyttää kaikenlaista alkaen syntymäajasta ja -paikasta passin numeroon ja lähi- ja sähköpostiosotteeseen. Pyydän monesti vain allekirjoitusta ja joskus sähköpostia, ja ja samalla, kun asiakas tutkailee lomaketta, teen itse työt koneella. Ja liian usein, kun käännyn asiakkaan puoleen, valmiina antamaan avaimet, näen, kuin asiakas on tähän mennessä täyttänyt passin numeron, syntymäajan ja -paikan, oman nimensa ja rustaa parhaillaan osoitettaan. Siinäpä sitä sitten taas odotellaan, että viimeiset tiedot saadaan lomakkeelle ja tehokasta virkailijaa ärsyttää, koska jonossa on 5 ihmistä rustailijan takana. Ja sama toistuu seuraavan kohdalla riippumatta siitä, millä kielellä pyydän vain allekirjoitusta.

Yksi tällainen tilanne oli pari viikkoa sitten, kun meillä oli erään koruvalmistajan konferenssi. Koko viikonlopun aikana meillä oli vain 30 normivierasta ja 220 konfferenssiosallistujaa. Ja yli puolet ryhmästä saapui kirjautumaan sisään aamu kymmenen aikaan. Ite tulin just töihin, kun se alkoi. Kolme tuntia ja koko ajan aula täynnä ihmisiä. Mutta koruvalmistaja palkitsi ne 30 muuta vierasta mukavasti: jokaiselle annettiin hopeinen desing-rannekoru.

Viime perjantaina elettiin myös jännittäviä aikoja, kun hotellilla oli muutaman tunnin sähkökatkos. Tämä oli etukäteen tiedossa, ja virta katkesi yhdentoista jälkeen. En ole ihan varma, monelta sähköt palasivat, mutta useamman tunnin joutuivat olemaan varageneraattorin varassa. Tämä tarkoitti mm. ei valoja, ei tietokonejärjestelmiä, ei ilmastointia. Huoneiden ovien lukot toimivat edelleen korteilla ja toivoakseni keittiön kylmälaitteisiin ohjattiin virtaa. Vastaanotto oli täynnä papereita, kun kaikki vieraiden dokumentit piti pitää konkreettisesti tallessa, ja töitä tekivät kynttilöiden ja taskulamppujen valossa. Ois ollu kiva lähteä seikkailemaan, mutta meidän rakennuksessa on sähkölukko, niin en ottanut riskiä :D

Nojoo. Mutta tykkään kyllä olla respassa töissä. Jos vain puhuisivat suomea, tai jos mie puhuisin ranskaa yhtä hyvin kuin englantia. Aika kuluu nopeasti, kun yleensä on jotain tekemistä.