Aasiakas.be

Belgiassa on alkanut virallinen syysloma, ja hotelli on täynnä lapsiperheitä. Lapset on ihan kivoja, silloin kun ne on niin kaukana, ettei niitä kuule. Eilen illalla meille respaan juoksi tarjoilija kysymään, että onko meillä koneella yhtään huonetta, jossa on kaksi aikuista ja kolme lasta. Valitettavasti kone ei pystynyt löytämään sellaista huonetta, ja tarjoilijan hartijat lysähtivät. Perhe oli käynyt syömässä ravintolassa, mukulat olivat tehneet täyden sotkun pöytään, ja koko porukka hävinnyt allekirjoittamatta kuittia, joten ravintola ei edes tiedä, ketä laskuttaa.

Lisäksi huomaa taas, että ranskalaiset lomailijat ovat saapuneet, kun hirviä draama tapahtuu monta kertaa päivässä. Eilisiä draaman aiheita olivat muun muassa seuraavat; perhe oli varannut kaksi huonetta, joista toiseen vietiin lisävuode. Perhe saapui neljältä ja isä vaati paikalle johtajaa, koska huone ei ollut vielä valmis. Illalla eräästä toisesta huoneesta huoneesta soitettiin hirvittävän kiukkuisena, että huonepalvelu oli unohtanut toimittaa toisen tilatun lautasen. Yritin tottakai yhdistää herraa ravintolaan, mutta hän vaati saada duty managerin puhelimeen. Tänään minulle soitti tuohtunut nainen, että heidän huonettaan ei ole siivottu, joten voisivatko he edes saada puhtaita pyyhkeitä ja lisää vessapaperia, s'il vous plaît. Soitin kerroshoitoon, niin sieltä työkaveri sanoi heti, että se on se huone, jossa on roikkunut ”ei saa häiritä” -kyltti koko päivän.

Mitähän muuta avautumista... hmm.. Työkaveri nauraa monesti sitä, kun hyö vastaa ranskan suuntanumerosta tuleviin puheluihin ”Hotel Dolce La Hulpe, [nimi],bonjour, comment je puis vous aider?”, nii joku kysyy aina tasaisin väliajoin että puhuuko vastaaja ranskaa. Ite hajoan aika monesti siihen, että kun ojennan sisäänkirjautuvalle asiakkaalle lomaketta, jossa on yleensä vain asiakkaan nimi ja sitten viivoja, joihin voi täyttää kaikenlaista alkaen syntymäajasta ja -paikasta passin numeroon ja lähi- ja sähköpostiosotteeseen. Pyydän monesti vain allekirjoitusta ja joskus sähköpostia, ja ja samalla, kun asiakas tutkailee lomaketta, teen itse työt koneella. Ja liian usein, kun käännyn asiakkaan puoleen, valmiina antamaan avaimet, näen, kuin asiakas on tähän mennessä täyttänyt passin numeron, syntymäajan ja -paikan, oman nimensa ja rustaa parhaillaan osoitettaan. Siinäpä sitä sitten taas odotellaan, että viimeiset tiedot saadaan lomakkeelle ja tehokasta virkailijaa ärsyttää, koska jonossa on 5 ihmistä rustailijan takana. Ja sama toistuu seuraavan kohdalla riippumatta siitä, millä kielellä pyydän vain allekirjoitusta.

Yksi tällainen tilanne oli pari viikkoa sitten, kun meillä oli erään koruvalmistajan konferenssi. Koko viikonlopun aikana meillä oli vain 30 normivierasta ja 220 konfferenssiosallistujaa. Ja yli puolet ryhmästä saapui kirjautumaan sisään aamu kymmenen aikaan. Ite tulin just töihin, kun se alkoi. Kolme tuntia ja koko ajan aula täynnä ihmisiä. Mutta koruvalmistaja palkitsi ne 30 muuta vierasta mukavasti: jokaiselle annettiin hopeinen desing-rannekoru.

Viime perjantaina elettiin myös jännittäviä aikoja, kun hotellilla oli muutaman tunnin sähkökatkos. Tämä oli etukäteen tiedossa, ja virta katkesi yhdentoista jälkeen. En ole ihan varma, monelta sähköt palasivat, mutta useamman tunnin joutuivat olemaan varageneraattorin varassa. Tämä tarkoitti mm. ei valoja, ei tietokonejärjestelmiä, ei ilmastointia. Huoneiden ovien lukot toimivat edelleen korteilla ja toivoakseni keittiön kylmälaitteisiin ohjattiin virtaa. Vastaanotto oli täynnä papereita, kun kaikki vieraiden dokumentit piti pitää konkreettisesti tallessa, ja töitä tekivät kynttilöiden ja taskulamppujen valossa. Ois ollu kiva lähteä seikkailemaan, mutta meidän rakennuksessa on sähkölukko, niin en ottanut riskiä :D

Nojoo. Mutta tykkään kyllä olla respassa töissä. Jos vain puhuisivat suomea, tai jos mie puhuisin ranskaa yhtä hyvin kuin englantia. Aika kuluu nopeasti, kun yleensä on jotain tekemistä.