lauantai 20. marraskuuta 2010

Ompa taas jääny päivittelemättä

Unohtuu aina heittää näitä nettiin. Tässä kuitenkin toissapäiväinen merkintä:

Joo, vesivahinko. Nukuin to-pe yön huonosti, koska uusi huone ja uudet valot ikkunan takana häiritsivät. Muutin perjantaina loput tavarani tähän huoneeseen, ja sinne ne jäivät vielä suureksi osaksi kasseihin, kun lähdin iltaa viettämään työkavereiden kanssa läheiseen kylään, jossa itse asiassa yksi meidän tytöistä työskentelee viikonloppuisin.

Paikka oli semmoinen normaalia lähiökapakkaa kaksi kertaa isompi karaokeravintola, jossa välillä soi diskomusiikkia. Semmoinen jokaiselle jotakin. Kulttuurieroina mainittakoon, että ihmiset poltti edelleen sisällä, noin kaikki karaokebiisit oli todella masentavia nyyhkybiisejä, vodka + mikseri maksoi 9e ja se tarjoiltiin niin, että ensin kauhottiin käsillä lasiin jäitä, kaadettiin rannemitalla vodkaa ja avattiin viereen pullo mikseriä. Ja koska lasi, suhteessa pulloon, oli pieni, tuli ensimmäisistä hörpyistä tujakoita. Ai niin, ja täällä baareilla on ilmeisesti vapaat aukioloajat, eli siellä on porukkaa jonnekin kuuteen – seittemään asti istumassa. Lisäksi baareihin tuli todella paljon porukkaa autolla – tässä kompleksissa oli kolme baaria vierekkäin, ja ulos oli järjestetty maksullinen pysäköinti, ja parkkiksella oli joku ohjaamassa vapaille paikoille ja yksi seisomassa belgianpaimenkoiran kanssa portilla.

Olin ajatellut, että tyttö, jonka kyydissä tulin, ei viihtyisi varmaan kauaakaan, koska on yleensä hiljaisemman puoleinen. Olin väärässä, ja puoli neljän aikaan pyysin kyytiä toiselta työkaverilta, koska alkuperäisellä kuskillani oli vielä siinä vaiheessa lasi täynnä. Olin siis kotona myöhään, ja seuraavana päivänä väsytti.

Sitten vierähti taas muutama päivä töissä. Meillä oli eräs iso konferenssi, joka alkoi jo aamulla, kun huoneet eivät olleet vielä valmiina, joten 210 asiakasta jätti meille laukkunsa ja meidän tehtävänä oli kuljettaa ne huoneisiin. Jäimme erään toisen tytön kanssa respaan sillä aikaa kun pojat ja apulaiset (mm. hotellinjohtaja) kärräilivät matkatavaroita huoneisiin. Ajattelimme päässeemme helpolla, kunnes kävi käsky, että koska huonelistaan on tullut niin monta muutosta, ja on monta ihmistä, joiden matkalaukkua ei ole vielä saatu, meidän pitää käydä läpi jokainen tämän ryhmän huone, ja katsoa, että siellä on ranskan tai hollanninkieliset vihkoset, jotka järjestävät halusivat myös jakaa. 2 tuntia ja 210 huonetta myöhemmin olimme aika väsyneitä.

Toissailtana tiskilleni tuli mies, ja sanoi ”I hope a have a reservation under the name Rantakokko”. Muistin tottakai nimen ja vastasin, että ”On kyllä, tervetuloa”. Mies oli ihan suu auki ja meinasi mennä sanatkin sekaisin. Hoidin check-in:n ja kertoilin kaikki tavanomaiset jutut, ja toivottelin hyvät illanjatkot, kun seuraava mies jonosta tulee tiskilleni ja sanoo ”Iltaa”. Oli meikän vuoro järkyttyä.

Myös viime viikolla vastaanottama suomalainen hymyilytti reaktiollaan, sillä tämä rupesi heti kiroamaan. ”No mitäs perkelettä. Katoppa vaan, saatana, suomalainen täällä töissä. Helevetti sentään, kylläpä sattu” - ihan sillain hymyillen ja ihmetellen, ei mitenkään loukkaavasti :D

Eilen istuin tyytyväisenä lounaalla suunnittelemassa, minne veisin hollantilaisen harjoittelijan tänä iltana, kun lähtisimme taas käymään Brysselissä, kun pomo tuli kysymään, että voisinko tulla tunnin päästä töihin. Lupauduin sitten, koska yksi työkaveri on sairas. Itse asiassa sama työkaveri edellisenä iltana itki ja kertoi vihaavansa työtään, koska se oli niin stressaavaa, joten minusta tuntuu, että lähinnä hermolomalle se lähti. Eikä ole ensimmäinen täältä. Edellinen ei koskaan palannut lomaltaan.

Ilta muuttui kuitenkin melkein helvetiksi, kun koko ajan tiskillä oli väkeä. Ei päästy tekemään mitään ”toimistohommia” ennenkuin yövuorolainen saapui. Ja ymmärrän kyllä, että yövuoro yleensä joutuu selvittämään kaikki sotkut, mitä päivävuorolta jää, mutta kismitti meikää kyllä suunnattomasti, kun kysyin, että voitaisko jättää joku tehtävä sille, kun kello alakaa olla puoli yksi ja myö kohta kaks tuntia ylitöissä, mutta ei sopinut. Onneksi saatiin hommat pakettiin lopulta ja kahen aikaan pääsin nukkumaan.

Tänään sitten heräsin täydellisessä koomassa ja vietin päivän Brysselissä. Helminä mainittakoon muunmuassa todella hyvä kirsikkaolut sekä kylpypommit Lushin myymälästä. Huomenna pitää varmaan lähteä tuhlaamaan lisää :) Kohta alakaa käydä päivä vähiin.

Ps. Kävin juomassa maailman parasta olutta eilen!

Mansikkaolutta! Ja toinen voittaja oli saman sarjan omenaolut. Parhautta suoraan hanasta. Painii ihan eri sarjassa ko suomalaiset siiderit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti