tiistai 5. lokakuuta 2010

Sattumuksia ja löytöjä

Eipä sitä aina jaksa kirjotella. Oon ollu töissä ja lopun aikaa rentoillu tietokoneen kanssa, paitsi vapaapäivinä. Esimerkiksi tässä yhtenä iltana, kun lähdettiin sen hollantilaisen harjottelijan kanssa taas käymään Brysselissä. Käytiin taas syömässä (btw, täällä noin joka toinen ravintola on italialainen rafla) ja sitte etittiin baari, että voitas juua sitä kuuluisaa belgialaista olutta. Seikkailin Grand Place ympäristössä ja lopulta löydettiin hyvänkuulonen irkkupubi; Celtica. Baarin alakerta oli tupaten täynnä, joten nousimme toiseen kerrokseen, ja yllätys oli suuri, kun huomasimme saapuneemme yökerhoon. Mukava yhdistelmä.

Sitten on ollut pari huonoa iltavuoroa. Huonoa siinä mielessä, että on ollut ihan hirveä kiire ja asiakkailla todella vaikeita kysymyksiä. Eniten ketuttaa, kun ei voi hellittää hetkeksikään, syödäkkin pitää pikavauhtia, kun tietää, että toinen on tiskillä yksin.

Juhlistin sitten eilistä vapaapäivääni ensin zumbaamalla ja sitten Heiaheian innostamana lähtemään hieman kävelemään. Siellä siis voi pistää muistiin, miten paljon on liikkunut ja jakaa sen vaikka Facebookissa muille. Vaikka sivusto mainostaa, että siellä on jotain 250 aktiviteettia valittavana, en löytänyt sieltä "Lost in woods" -kohtaa :/

Tänään kävin tuhlailemassa Brysselissä ostarilla ja viihdyin taas ihan huomaamatta noin koko päivän siellä. Vähänkö ootan sitä, että pääsen takas Suomeen ja on lunta ja kylmää ja hyvä tekosyy käyttää pipoa ja lapasia. Sovittelin niitä nimittäin tänään. Entä miten onnellinen joku voi olla uudesta hajuvedestä? Minä tiedän.

4 kommenttia:

  1. Hmm, en tiiä mikset hyväksyny aiempaa kommenttiani, mutta vaahtoampa taas..

    Celtica on mahtava paikka! Siellon happy hour muistaakseni 14-00 joka päivä. Ja aukihan se (ainakin ennen tulipaloa oli) 14-02. Hehe. Ja se _on_ englanninkielinen baari, eli työntekijöidenkin pitää puhua enklantia..

    VastaaPoista
  2. nojoo, nyt tajusin et noi ID-hommat jotenki sekotti kai. mutta: yritin tässä jo aikasemmin (joku viikko sitten?) ihkuttaa kaikkia mahtavia Belgia-juttuja.
    Kuten ranskiksia majoneesilla. Ja pitakatua. Ja gaufre a la chantilly. mmmm. Ja ootkos hoksannu key cardit (kymmenen kerran lippu lähijuniin) ja go passit (alle 26-vuotiaille 10xmikä tahansa matka)? Mahtavaa kun matka toiselle puolelle maata maksaa vähemmän kun Oulussa yöllä bussi. Eikä tartte varailla lippuja, kunhan rustaa vaan ennen lähtöä tiedot niihin lippuihin.

    Itku. Miksen oo siellä. Jos kaipaat jtn matkailu/baari/tms vinkkejä ni huutele. Saat niitä ärsytykseen asti!

    VastaaPoista
  3. Jeah, antaa palaa vaan! Vinkkejä otetaan mieluusti vastaan.

    Baareilut jää pakosta vähemmälle, koska asun täällä korvessa, ja vika juna lähtee klo 23.00, enkä yksin kehtaa viettää yötä Brysselissä. Mut otetaan vastaan myös hyviä vinkkejä kahviloista ja shoppailupaikoista. Oon erittäin katkera siitä, että ainoa Starbucks on lentokentällä :(

    VastaaPoista
  4. Kuka sitä nyt SBucksia Brysselissä kaipaa!

    Baariinhan kannattaa mennä jo aikaisemmin, ei siinä Belgiassa mitään kummallista ole :D. Ja vapaapäivänä muutenkin voi mennä keskellä päivää "yhelle".. Olut on halapaa ku saippua ja parasta maailmassa. Eli mahtavia baareja:
    -Mappa eli Mappa Mundo osoitteessa Karperbrug 2. Mahtava sisustus, erinomainen päiväpaikka myös, rauhallista ja ruokaakin saa jos nälättää.
    Kaksi parasta:
    -Delirium osoitteessa Getrouwheidsgang 4. Tämä on se the olutpaikka, ovat päässeet Guinnessiin valikoimansa laajuudella. Pyydä the olutlistaa, saat muhkean kansion, josta voit koti-ikävän yllättäessä tilata vaikkapa Lapin Kultaa. Omalaatuinen paikka, kannattaa mennä sinne "alkuperäiseen" osaan Deliriumia laskeutuen portaat alas. Sijaitsee hämärän oloisella kujalla, mutta ihan turvallinen lokaatio todellisuudessa. Vastapäätä Jeanneken Pis (vai mikälie), Mannekenin sisar.
    -Ja sitten. *torvensoittoa* Goupil le Fol osoitteessa Violetstraat 22. Siis jos et missään muualla jaksa käydä. Niin käy nyt edes tuolla. En ryhdy tässä sitä kuvailemaan, mutta ennustaisin että rakastut. Niinja älä säikähdä. Kyllä se pystyssä pysyy. Tilaa maustettu viini. <3

    Mitä oluita ylipäänsä kannattaa maistella? No Chimay Bleuta ja Hoegaardenia noin aluksi. Niitä juomatta ei Belgiasta voi lähtiä.

    Ok, palaan asiaan taas, mullon huomenna tentti krhm.

    VastaaPoista