Syysflunssa. Kuka keksi ilmastoinnin?

Syysflunssa. On koetellut jo pari päivää ja olo on väsynyt ja vetämätön. Onneksi tämä ja huominen on vapaita. Ostin tänään myös Premium accountin, jotta voin kattoa sarjoja netissä. Ihana intternet.

Olen ehkä myös päässyt yli siitä pahimmasta koti-ikävä vaiheesta, joka iski aika rankasti päälle ekoina päivinä. Kulttuurishokki pisti ahdistamaan, kun kaikki puhuivat vain ranskaa ja huoneeseen ei saa (saisi) viedä edes vettä ja ikkunoita sieltä ei saa auki ja tunkkaisellekin haisee. Nyt olen, voisiko jo sanoa, ystävystynyt useimpien respalaisten ja myös sen hollantilaisen harjoittelijan kanssa.

Olen tehnyt kolme ekaa aamuvuoroani, jee. Aamuvuorot on oikeastaan mukavampia kuin iltavuorot ja niiden jälkeen ehtii myös tehdä jotain. Lisäksi olo on jotenkin helpottunut nyt. Tiedän, että pärjään tuolla töissä sekä ilta- että aamuvuoroissa, eikä minulla ole oikeastaan mitään "pelättävää". Paitsi ranskaa puhuvat asiakkaat, mutta niitä jos pelkää niin suattaapi mennä tämä koko kolme kuukautta reisille.

Olen myös vastaillut puhelimeen ekoja kertoja. Ensimmäisellä kerralla soittaja oli italialainen nainen, joka halusi tiedustella jotain varausfakseista, joita olemme lähetelleet. Onneksi pystyin delegoimaan sen eteenpäin. Toisella kertaa soittaja oli ranskalainen nainen, joka ensin rupesi selvittämään ranskaksi varauksestaan ensi viikonlopuksi ja hirviä pälätys. Kun kysyin puhuuko hän englantia, hän aloitti uudelleen selityksen huonolla. Kysyin, koskeeko asia hänen varaustaan ja myöntävän vastauksen saatuani pyysin odottamaan, niin yhdistäisin varauspuolelle (meillä takatoimistossa on kaksi ihmistä työskentelemässä erikseen vain varauksia varten, joten oikeastaan minä en edes tiedä meidän hintoja, tarjouksia ja paketteja). Nainen sanoi heti, että ei ei, ja pitkän selvityksen jälkeen halusi vain tietää, että kuinka pitkä matka on lähimmältä juna-asemalta hotellille. Huoh, ranskalaiset.

Toinen asia, jota olen joutunut hoitamaan, ovat tapaamiset. Ihmiset tulevat tiskille ja kysyvät jotakuta, jonka kanssa heillä on tapaaminen. Yleensä joudun kysymään tavattavan nimeä vielä vähintään kerran, etsimään kauan puhelinnumerolistasta ja kysymään vielä kysyjän nimeä, yleensä ainakin kahdesti ja silti menee väärin. Mutta oikeastaan se on hauskaa peliä – soitat jollekin nimelle, jonka olet kuullut monesti ja katsot, minkänäköinen ihminen kävelee vastaanottoon.

Huomisesta voi tulla jännittävä, sillä täällä on joku EU-konferenssi. Koko hotelli on suljettu kaikilta muilta asiakkailta. Meistä on otettu kuvat ja me ei voida liikkua hotellin alueella ilman kuvallista lätkää. Tänne ei myöskään voi tulla autolla, jonka rekkarinumeroa ei ole järjestäjien tiedossa.

Ja rupesin keräämään kuvia Facebookkiin. Lisää myöhemmin.